Kehityskeskustelu käydään säännöllisin välein työntekijän ja hänen lähimmän esimiehensä välillä. Kehityskeskustelun tavoitteena on antaa ja saada palautetta työhön liittyen. Kehityskeskustelun lisäksi työpaikalla voidaan käydä tavoitekeskusteluja ja palkkakeskusteluja. Kehityskeskusteluissa puhutaan ihmisestä ja ammatillisuudesta, tavoitekeskusteluissa suunnitellaan yhteistä toimintaa ja palkkakeskusteluissa keskitytään suoriutumisen arviointiin ja palkitsemiseen.
Työntekijänä valmistaudut kehityskeskusteluun täyttämällä kehityskeskustelulomakkeen, kertaamalla organisaation perustehtävän, toimintasuunnitelman ja strategian sekä pohtimalla, mikä on työsi merkitys organisaatiolle. Ennen keskustelua kannattaa pohtia myös sitä, miten haluat kehittää organisaatiota ja itseäsi. Arvioi myös organisaation sisäistä yhteistyötä ja onnistumistasi yhteistyössä sidosryhmien, kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.
Itse keskustelutilanteessa kerro avoimesti ja rehellisesti työstäsi, toiveistasi ja työpaikkasi tilanteesta. Paranna omaa työtyytyväisyyttäsi kertomalla hankaluuksista ja esittämällä parannusehdotuksia työhösi tai organisaatiosi tiedonkulkuun. Kehityskeskustelun lopuksi tiivistät esimiehesi kanssa olennaiset asiat yhdessä sovituksi kehittymissuunnitelmaksi seuraavalle vuodelle tai tavoitekaudelle.
Joissakin työpaikoissa kehityskeskustelut ja palkkakeskustelut on yhdistetty. Tällöin samassa keskustelussa sekä suunnitellaan tulevaa että arvioidaan kauden suoriutumista sovittujen arviointimittareiden pohjalta. Perehdy arviointimittareihin huolella etukäteen, pystyt paremmin vaikuttamaan palkkaasi. Jos prosessissa on epäselvyyksiä, ota yhteyttä luottamusmieheen tai ammattiliittoosi.