Palkanmaksu työnteon päättyessä
Työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. Loppupalkka on maksettava työsuhteen viimeisenä päivänä, ellei toisin ole sovittu. Esimerkiksi työsopimuksessa on voitu sopia, että loppupalkka maksetaan yrityksen seuraavana normaalina palkanmaksupäivänä.
Mikäli työntekijällä on työsuhteen päättymishetkellä pitämättömiä vuosilomapäiviä, korvataan ne hänelle rahana palkanmaksun yhteydessä.
Mikäli loppupalkan suoritus viivästyy sovitusta maksupäivästä, on työntekijällä oikeus saada korkolain mukaisen viivästyskoron lisäksi täysi palkkansa odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä. Mikäli työstä johtuva saatava ei ole selvä ja riidaton tai jos suorituksen viivästyminen on johtunut laskuvirheestä tai vastaavasta, on työntekijällä oikeus odotuspäivien palkkaan vain, jos hän on huomauttanut suorituksen viivästymisestä työnantajalle kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä eikä työnantaja ole suorittanut saatavaa kolmen arkipäivän kuluessa huomautuksesta. Oikeus odotuspäivien palkkaan alkaa tällöin työnantajalle varatun maksuajan kuluttua.