Palkkaan voi rahan lisäksi sisältyä niin kutsuttuja luontaisetuja, joilla on työntekijälle rahallista arvoa. Tyypillisimmät luontaisedut liittyvät asumiseen, auton käyttöön, puhelimeen ja ruokailuun. Työntekijä voi siis asua työnantajansa omistamassa asunnossa, saada käyttöönsä työnantajan maksaman auton tai puhelimen, ja saada työnantajaltaan lounasseteleitä ruokailua varten. Kaikista näistä luontaiseduista maksetaan Verohallituksen määrittelemä verotusarvo palkanmaksun yhteydessä.
Luontaiseduista kannattaa sopia kirjallisesti työsopimuksessa. Työsuhteen vähimmäisedut on kirjattu alan työehtosopimukseen, eikä niitä saa alittaa. Määrä- ja osa-aikaisella työntekijällä on oikeus samoihin etuihin kuin vakituisellakin työntekijällä. Osa-aikaisten työntekijöiden osalta edut voidaan kuitenkin suhteuttaa työaikaa vastaaviksi.