blank

Get Adobe Flash player

Hae sivustolta

Palkan ja opintotuen yhdistäminen

Monet opiskelijat käyvät opintojen ohessa töissä, useimmiten toimeentulon parantamiseksi. Vaikka opiskelu onkin opiskelijan ”päätyö”, voi työskentely etenkin omalla opiskelualalla tukea opintoja ja edesauttaa niissä edistymistä. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei työnteko vie liikaa aikaa opiskelulta ja opintojen edistyminen ala hidastua työssäkäynnin vuoksi.

Opiskelijan tienaamat palkkatulot vaikuttavat myös opintososiaalisiin etuuksiin, eli opintotukeen. Tulot vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa opiskelija voi nostaa opintotukea. Opiskelijan tulee itse huolehtia siitä, että tulot pysyvät sallituissa rajoissa.

Vuosituloraja

Opiskelijalle lasketaan henkilökohtainen vuosituloraja jokaiselle vuodelle, jonka aikana hän saa opintotukea. Vuosituloraja määräytyy sen perusteella, moneltako kuukaudelta opiskelija on nostanut opintotukea kalenterivuoden aikana. Tukikuukaudella tarkoitetaan tässä tapauksessa sellaista kuukautta, jolta opiskelija on saanut opintorahaa ja asumislisää tai jompaakumpaa niistä. Jos opiskelijalle myönnetään joltakin kuukaudelta pelkkä opintolainan valtiontakaus, kuukausi katsotaan tulovalvonnassa tuettomaksi kuukaudeksi.

Vuosituloraja lasketaan siten, että jokaista tukikuukautta kohden opiskelijalla voi olla tuloa 660 euroa (505 euroa 31.12.2007 asti) ja jokaista tuetonta kuukautta kohti 1 970 euroa (1 515 euroa 31.12.2007 asti). Tulot voi ansaita milloin tahansa kalenterivuoden aikana, kunhan ne eivät ylitä vuositulorajaa. Oman vuositulorajansa voi arvioida Kelan sivuilta löytyvällä omien tulojen laskurilla

Mikäli vuosituloraja ylittyy, on opintotukea maksettu liikaa ja sitä joudutaan perimään takaisin. Jos opiskelijan tulot ylittävät vuositulorajan enintään 220 eurolla (170 eurolla 31.12.2007 asti), tukea ei tarvitse maksaa takaisin. Jos ylitys on enemmän kuin 220 euroa (170 euroa 31.12.2007 asti), ylityksen jokaista alkavaa 1 310 euroa (1 010 euroa 31.12.2007 asti) kohti peritään takaisin yhden kuukauden opintotuki.

Opintotuen vapaaehtoinen palauttaminen

Opiskelija voi korottaa vuositulorajaansa palauttamalla opintotukea vapaaehtoisesti tukivuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Palauttaessaan tukea vapaaehtoisesti, opiskelijan ei tarvitse maksaa 15 prosentin korotusta joka lisätään takaisin perittävään määrään tulovalvonnan takaisinperinnän yhteydessä. Korkeakouluopiskelija saa lisäksi tukikuukauden uudelleen käyttöönsä vapaaehtoisen palautuksen myötä. Tuen takaisinperinnän kautta tukikuukausi ei palaudu uudelleen käytettäväksi.

Lisätietoja omien tulojen vaikutuksesta, takaisinperinnästä sekä vapaaehtoisesta palauttamisesta löytyy Kelan verkkosivuilta.