blank

Get Adobe Flash player

Hae sivustolta

Työpaikan toimintatavat

Työpaikoilla sovitaan työnteon käytännöistä ja kaikkia koskevista säännöistä, kuten tavoista kirjata ylityöt tai siitä, kuinka toimitaan ongelmatilanteissa. Kirjattujen sääntöjen avulla huolehditaan siitä, että työpaikan säännöt ovat samat kaikille.

Lisäksi työpaikoilla noudatetaan myös kirjaamattomia toimintatapoja, jotka ohjaavat havaitsemista, ajattelua, muistamista, ongelmanratkaisua, käyttäytymistä ja tuntemustapoja. Toimintatavat ja käytännöt synnyttävät työpaikkakulttuurin. Työpaikkakulttuuri ohjaa myös määräaikaisen työntekijän suoriutumista työssään, se on jokaisella työpaikalla omanlaisensa ja se muuttuu hitaasti. Määräaikainen työntekijä voi tehdä näkyväksi työpaikkakulttuurin epäkohtia, jos niitä halutaan löytää.

Työtä tukeva työpaikkakulttuuri perustuu sille, että työpaikan tehtävä ja tavoitteet ovat selvät, niitä säännöllisesti päivitetään, työhön liittyvistä asioista keskustellaan avoimesti, työprosessit ovat kunnossa eikä turhia häiriöitä työssä ole. Häiriöitä voivat aiheuttaa esimerkiksi yhteen sopimattomat tietokoneohjelmat. Lisäksi työntekijöillä on mahdollisuus suoriutua tehtävistään ja opiskella työssä tarvittavia uusia taitoja työaikana. Tämä koskee myös määräaikaisia työntekijöitä.

Lue lisää: Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet

Toimiva työyhteisö