Tästä osiosta saat tietoa työsuhteen irtisanomisesta ja purkamisesta. Löydät myös tärkeää tietoa työttömyysturvasta.
Työttömäksi jäävän muistilista auttaa sinua toiminaan tilanteessa, jossa työsuhteesi irtisanotaan tai päättyy muusta syystä.
Työnantaja voi irtisanoa työsuhteen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Työsopimuslaissa on yleisluonteisesti kuvattu tilanteita, joissa työnantajalla voi olla oikeus irtisanomiseen. Työntekijä voi irtisanoa työsopimuksensa ilman erityistä syytä. Kummankin on noudatettava laissa mainittuja irtisanomisaikoja.
Tavallisimmin irtisanomisia perustellaan tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Tällöin yrityksen kannattavuus on heikentynyt ja/tai tuotantoa on järjestelty uudelleen. Töiden vähentyessä työnantajan on ensin yritettävä järjestää työntekijälle muuta työtä tai koulutusta uusiin tehtäviin. Vasta jos työnantaja ei voi tarjota tällaistakaan työtä, voidaan työntekijäirtisanoa.